1. joulukuuta 2011

vauvoja ja pelkoja

Nyt se sitten tuli, siis plussa testiin<3

En oikein tiedä et miten päin olisi ja mitä tässä sanoisi, sen tiedän et nyt on todella sekava olo, pelottaa, jännittää, oon ihan onnessaa ja kaikkea mahollista sekasin. Mies kiikutti mulle toissailtana testin siinä vaiheessa kun ruskisti jauhelihaa, ja mulla alko vessanpöntön halailu. Ja siinä vaiheessa molemmat tiedettiin että nyt, nyt se on vihdoinkin tärpänny.
Eilen sitten soitin neuvolaan kun olin saanut nukuttua yön yli, tai no nukuttua ja nukuttua, valvoin melkein kokoajan miettien tulevaa :)
Neuvolan täti totes vaan et on jo muutaman kuukauden odotellu minun soitta, kun meillä oli puhetta N:n neuvolan aikaan siitä, että yritetään toista lasta, mutta tänään se sitten alkaa, siis se verikokeissa juokseminen ja lääkärissä käynit.
Nyt vaan sitten jännitetään et pysyyhän pikkuinen matkassa ja meneehän kaikki hyvin.
Mies on sekasin kun mikäkin, suunittelee jo kovasti uuden tulokkaan nimeä, kummeja ja kaikkea muuta, ja tostes perään, et ehken se 2013 on hyvä väli niille häille ja nyt ei kuulema rueta yhtään aikaistuttamaan :)

Mutta nyt verikokeisiin ja lääkärin juttusille.

N tekonimellä Lyyli n.tunnin ikäisenä


28. marraskuuta 2011

Hääpäivän pyörittelyä...

Hetki on taas kulunu siitä kun oon viimeksi ehtiny kirjotella tänne, kiitos pikkujoulu kauden ja töiden kiireiden.

Mutta nytten taas pientä päivitystä hää ajatuksista.

Nyt on jopa niin paljon jo sovittu, että häät on joko keväällä 2013 tai kesällä 2013 eli vielä on aikaa perua kaikki tai jopa vaihtaa päivääkin aikasemmaksi, niin kuin T totesi :) Tai siis ollaan ruettu suunittelemaan kaikkea jo valmiiksi, ja ollaan naurettu et otetaan ja karataan :)

Yksi asia mitä rupesin hyvissä ajoin tutkimaan niin on hääpuku, siis kun on tietynlainen kuva mielessä minkalaisen haluan, mutta toinen on se et löydänkö sellaista. 

Tässä muutama vaihtoehto tai no vaihtoehto ja vaihtoehto, näistä puvuista kun sais sellaisen kivan yhdistelmän niin se olis täydellinen:




Mieshän oli sitä mieltä et nyt kun aletaan suunittelemaan ja hankintoja jo tekemään niin ei kuulema tule sitten mikään kiire lopussa :) Tai sitten on taas yritys se että mentäs naimisiin jo aikasemmin :)

Ja siis pukujahan olisi vaikka kuinka paljon, mutta se kun pitää olla tietynlainen :) ja täysin valkoinenkaan se ei saa olla..
Häiden väri teemaa on yhdessä mietitty ja nyt toinen mietinnän kohde on kaaso(t). 
Mut niitä mietitään sitten kunhan väri maailma saadaan päähämme. Tällä hetkellä vaihtoehtoja on Turkoosi, tummanruskea, viininpunainen, hopea, musta. 
Siis 2-3 väriä otetaan teemaksi häihin ja niiden mukaan valitaan myös kaason mekko sekä vähän kaikki muutkin.

Mutta tällaista tällä kertaa ja seuraavalla kerralla taas lisää :)


Kuvat: Täältä ja Täältä






27. marraskuuta 2011

Tunnustus





Kiitos Kiitos tosipaljon Aanalle tästä tunnustuksesta :)


Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
-Kiitä tunnustuksen antajaa
-Tee aiheesta postaus
-Vastaa kymmeneen annettuun kysymykseen
-Anna tunnustus 10 blogille, jotka mielestäsi ansaitsevat sen.

Tässä nämä kysymykset/ vastaukset:
1. Lempiväri: Musta, tumman ruskea, valkoinen.
2. Lempieläin: Kyllä se taitaa olla koirat ja hevoset
3. Lempinumero: Eipä sellaista ainakaan nyt heti tule mieleen :)
4. Paras alkoholiton juoma: Kyllä se kylmävesi
5. Facebook tai Twitter: Löydyn molemmista, mutta eipä nuita hirveesti tule käytettyä
6. Intohimosi: Valokuvaaminen, aina kun menen jonnekkin niin kamera on AINA mukana :)
7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Kyllä se antaminen on, kaikista parasta on suunitella joku omanäköinen lahja ja antaa se toiselle yllätyksenä.
8. Mieleisin kuvio tai muoto: ympyrä :)
9. Paras päivä viikossa: Ne päivät jolloin ehitään olemaan koko perheen kanssa kotona.
10. Lempikukka: Valkoinen ruusu ja Lilja

Kaikista vaikein valinta oli se, että kenelle tämän annan kun tulee seurattua niin monija blogeja. Mutta vihdoinkin pääsin päätökseen.
Eli siis annan / haastan seuraavat tällä tunnustuksella:








11. marraskuuta 2011

Tukholma

Nyt sitten on vihdoinkin saatu kuvat koneelle :)

Eli siis sunnuntai päivä vietettiin laivassa ja N oli ihan ihmeissään kaikesta. T ja N.n kummitäti eivät meinanneet malttaa lähtee hytistä minnekkään kun oli sen verran hyvät näkymät keulaan ja ympäristöön.



Tuleva malli?


Smurffi jumppaa :)

Tukholmassa tuli käytettyä Maanantai päivä shoppailuun ja vanhassa kaupungissa kiertelyyn. 






Ja tiistaina kiereltiinkiin Djurgårdeni saarella missä käytiin esim. Skanssenin ulkomuseossa, eläin tarhassa kahdessa eri akvaariossa ja Vasa museossa T:n mieliksi. Ja illalla jatkettiin vielä shoppailuja :)































Illalla lähtikin sitten laiva kohti satamaa ja N sai touhuta kummitädin seurassa illan kun käsky kävi ja äitin sekä isin piti viettää kahden keskistä aikaa :)






Reissu oli aivan upea ja nyt sitten väsyttää ja pahasti, mutta sovittiin T:n kanssa et tänään jatketaan keskustelua ehkä jopa tulevasta hääpäivästä. Ja keskustellaan et talvi vai kesä häät.

10. marraskuuta 2011

Vihdoinkin kotona

Nyt on Tukholman reissu takana.
Ihanaa oli, mutta on se ihana päästä kotia takaisin.

Huomenna olisi vielä vapaapäivä ja lauantaina pitäs mennä iltavuoroon jo.

Yritän huomenna ehtiä laittaa kuvia reissulta jahka sellaisen pienen hetken saan ja ehin kuvailemaan nuo kaikki kuvat läpi.
Mutta sen tiedän et kilometrejä kävellen tuli tuossa parissa päivässä ja paljon, sekä kauppoja oli ihan liikaa ja rahaa paloi ja paljon. Yksi parhaista liikkeistä minkä löysin oli lagerhaus Sinne voisin mennä vaikka jokapäivä ja tuhlata rahaa ja paljon :)





Kaikki kuvat täältä



Yllä olevat kuvat otin Lagerhaus:n sivuilta, kun en oo saanut aikaseksi vielä purkaa kaikkia laukkuja. Ja tuossa on osa ostoksista, mutta ne saa odottaa kaapissa sen aikaa, että saadaan remontit tehtyä.
ja nyt sitten päätin myös N:n huoneen väri-yhdistelmät. 
Sinne tulee Ruskeaa, vihreää ja TODELLA vähän pinkkiä sekaan (ei ainakaan sitten mene liika poikamaiseksi)

Mutta huomenna lisää reissusta.


mutta tähän sellainen pieni paljastus, että ruettiin T:n kanssa juttelemaan naimisiin menosta. Tai siis ruettiin miettimään jo päivääkin :) ja mie näytteli mulle jo mekko ja sormus ehotuksia tänään :)