26. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Pian se on ohi, ja alkaa taas uusivuosi ja uudet kujeet.
Eilen muisteltiin isännän kanssa vuotta 2012, ja on se oll vuoden aikana niin itkua kuin nauruakin.

Vuoden vaihteen aikaan tein Ninasta +testin, ja Neeakin täytti heti maaliskuussa 2vuotta.
Heinäkuun lopussa saimme toisen pikkuprinsessamme, ja loppu vuosi onkin sitten mennyt vauhdilla.


Nyt sitten kun on vuosi vaihtumassa, niin alkaa uudet tuulet meidän perheessä :) Eli teimme päätöksen etten vielä palaa töihin vuonna 2013, vaan pysyn kotona tyttöjen kanssa, sen lisäksi käyn yrittäjäkurssin, ja ruetaan toteuttamaan minun ja ystäväni haavetta.

Nyt kun olen kotona ollut, niin olen innostunut taas vaihteeksi käsitöistä. alkaa tyttöjen hyllyt täyttyä erilaisista pipoista, mekoista, huiveista ja kaikesta mahdollisesta, mut niistä sitten lisää joku toinen kerta.

Kaiken lisäksi minulla alkaa kunto urakka. Olisi tarkotus päästä samaan kuntoon, tai edes vähän lähemmäs sitä, mitä olin ennen raskauksia. Painoa on vielä tiputettavana, ja eniten on kiinteytymistä tiedossa. 

Eli nyt sitten jos tiedätte joitakin hyviä laihutus blogeja, niin mulle voi vinkata :D



3. lokakuuta 2012

Löytö 70 luvulta

On se mahtavaa omistaa isovanhemmat jotka säilövät vaikka ja mitä :)
Tuli tässä yksi päivä puheeksi vanha muovinen ruokaryhmä jonka mummu ja ukki olivat laittamassa kaatopaikalle. Rupesin muistelemaan et minkalainen se olisi ja pienen googletuksen ja netin selaamisen jälkeen löysin tutun näköisen ryhmän.
No oikeinhan minä muistin. Varastosta löytyi keltainen Askon Amigo sarjan pöytä sekä 3 tuolia.
Harmittaa kun itellä ei ole paikkaa tälle, ja kun ukki uhkasi laittaa sen kaatopaikalle, niin lupasin laittaa sen niiden puolesta myyntiin. Ei oikein kehtaa tuollaista ihanuutta heittää roskiinkaan.



Sen lisäksi sain nyt luvan lähteä penkomaan sieltä kaikkea muutakin. Varastothan siellä on täynnä 50-80 luvun tavaraa, ja yksi ihannammista löydöistä oli mummon sedän tekemä laverilaukku. Eli tiedän missä kulutan aikani viikonloppuna. Kerta varastoa kuulema pitää saada tyhjemmäksi ja uhkasivat jo roskalavalla, niin otan itelleni sieltä urakan ja rupean laittamaan tavaraa myyntiin.

20. syyskuuta 2012

Kuulumisia ja ruotuun palaamista..

Nyt on taas vaihteeksi ollu tässä kaiken laista. Kaikki ollaan vuorollaan sairastettu, on ollut ristiäisiä, sairaalassa oloa ja kaikkea muuta vastaavaa.

Nyt on sitten pienimmälläkin nimi. Pikkuneiti Pippurinen sai kasteessa nimen Nina. 


Nina ja Neea


Ja sitten se ruotuun palaaminen.

Nyt se on sitten päätetty et herkuttelu loppuu. Pakko päästä taas kuntoon. Mulla kun meni raskauden aikaan peruskunto todella huonoksi, kiitos pääasiallisen vuode levon, niin matka takas siihen kuntoon, mikä oli ennen raskauksia on todella pitkä.

Painoa pitäs pudottaa melkein 10kg ja senttejä saada joka puolelta reilusti pois. Mut kaikista tärkein on kiinteytyminen, mun lihakset on vaihtunu läskiin. Salille ja jumppiin ei oo vielä hirveitä mahdollisuuksia kun Nina ei suostu ottamaan pullosta ollenkaan maitoa vaan on meidän tissi takiainen.
Joten jumppaaminen on vielä kotona tapahtuvaa ja lenkkeiltyä tulee päivittäin. 
Ruokailu tottumuksia pitäs rueta korjaamaan, ja se olisi helppoa jos vaan ottaisin itteäni nistakasta kiinni.

Joten nyt kiitos apua, et millä sais motivoitua itseä ja millä sen sais pysymään pitkään..

22. elokuuta 2012

Hän on täällä, ja näin perheemme on kasassa..



Eli toinen pikku Prinsessamme syntyi 28.7 oikein missin mitoin. 
Painoa oli 3280g ja pituutta 49cm.

Synnytys oli taas vaihteeksi nopea ja kipeä spinaalii puudutukseen asti, mut sen jälkeen aukesi taivas edes vähäksi aikaa :)

Ja yllättäen olen taas elämäni parhaassa kunnossa. Ekalle lenkille lähin heti maanantaina kun kotiuduimme ja nyt oon tämän 3viikon ajan käynyt päivittäin vähintään kerran ulkoilemassa.

Neea on kova hoivaamaan pikkusiskoansa, ja välillä joutuu vähän muistuttamaan ettei liika kovasti. Mutta mikä parasta niin meiltä löytyy nyt kaksi maailman ihaninta Prinsessaa ja meidän perheemme on vihdoinkin koossa.

Rakkaudet

6. kesäkuuta 2012

Saako ihminen iloita raskaudestaan vaikka vaan omalla perheellään?
Onko pakko rueta heti joka paikassa hehkuhtamaan raskautta?
Onko pakko kertoa kaikille heti?
Pitääkö asiasta ilmoittaa erikseen kaikille?
Vai pitäiskö se ilmoittaa heti Facebookissa?

Nuo ajatukset on lähteny siitä, kun oltiiin viikonloppu kavereiden luona paikka kunnalla jossa asuttiin kun Neea synty. Nyt sitten tämän reissun jälkeen on tullu vihaisia viestejä niin puhelimeen kuin naamakirjaankin. Siis kun me ei oikein ollaan kenellekkään erikseen ilmotettu tästä toisesta tulokkaasta, vaan ihmiset on saaneet selville minun pyöristyneestä mahasta, tai sitten joku joka tietää on maininnut asiasta kun on meidän kuulumisia kysellyt. Ja missään muualla ei olla erikseen huudeltu, kun ei oikeesti kiinosta sama show kun Neean aikaan. 
Mutta niiin, ite en jaksa vastailla puhelimeen, kun näkee jonkun tiettyjen soittavan kun tietää mitä niiden asia koskee.
Mutta tärkeintä on et viikonloppuna oli kivaa ja Neeakin oli mielissään kun pääsi taas "poikaystävän" kanssa touhuamaan :)

Pientä kuva koostetta reissulta :)









22. toukokuuta 2012

Tulevaisuus ja sen suunittelu.

Minulta se on nykysin aina kysytty tulevaisuuden suunitelmia seuraavalle 5-10 vuodelle. Siis täh. Pitäisikö eläämää suunitella niin pitkälle?
Oon oppinu tässä reilun 20vuoden aikana sen että mikään EI mene suunitelmien mukaan, niin oon lopettanu sen elämän suunittelun. Me suunitellaan miehen kanssa elämää eteen päin max se  2kk-1v riippuen asiasta. Ja siis mitään toivottomia tavoitteita ei aseteta. Nyt on ollu elämän suunittelua elokuulle asti, toisen tulokkaan takia, mut sitten eletään rauhassa ilman mitään ressiä tavoitteista ja suunitelmista.

Tämä ihan sen takia, kun oon nähny liikaa elämässäni sitä, että kaikki haaveet ja suunitelmat kaatuu siihen, et esim. toinen puolisoista menehtyy tai jättää lapset ja puolison, sekä olen myös nähnyt näitä tilanteita missä menetetään työkyky, ja taas kaikki suunitelmat menee uusiksi, ja loukkaantunut meinaa masentua kun ei pysty toteuttamaan kaikkia haaveita ja suunitelmia mitä on seuraavalle 5-10 vuodella astettanu.
On ollu liika vaikeaa katsoa sitä tuskaa minkä monet suunitelmat on tuottaneet läheisille.

Neuvolassakin latelin menemään vähän samaan tapaan terkka harjottelijalle, kun kyselivät tulevaisuuden suunitelmia. Tai siis asianhan aloitin niin, et totesin vaan kauniisti, et katsotaan minne tämä elämä kuljettaa kunhan vauva on syntyny. Kattovat vähän pidempään minua, joten selostin siinä sitten asian vähän pidemmän kautta. Harjottelija jäi aika mietteliään näköiseksi kun lopetettiin aiheesta keskustelu, ja kun näin häntä sitten lääkärillä käynin jälkeen, niin totes kauniisti, et eipä oo ite aikasemmin miettiny asiaa, noin ja totesi et pitää kuulema rueta itekkin miettimään haaveita vähän lyhyemmälle ajalle.

Mutta niin, siinä on sitten minun mielipide kaikille niille jotka kyselee tulevaisuuden suunitelmia :D







19. toukokuuta 2012

Ihana kevät

Ihana kun on tullut lämpimät ilmat, ja ei niin ihana siitäpöly. Neea nauttii kun ei tarvii enää laittaa niin paljoa vaatetta ulos lähtiessään, ja kun pystyy juoksemaan joka paikassa :)
Itekkin oon saanu vihdoinkin luvan liikkua vähän enemmän, kun supistelut vähän rauhottunu, joten aikaa on tullu paljon vietettyä ulkona. Kotona pihan laittaminen pitäisi kanssa aloittaa, ja oottelen kaverilta ilmotusta, et milloin pääsee kaivamaan tuon koko piha alueen.

Mahassa kaikki hyvin, ja vaavi on ainakin eloisa jos ei muuta. On siis kylkiluut koetuksella jo nyt, ja virtsarakko on kiva nyrkkeily säkki.
Tajusin tuossa aamulla et eihän tässä oo enää kun about 10viikkoa laskettuun aikaan, ja pitäs vissiin rueta todellakin miettimään onko kaikki vauvalle valmiina. Tai siis pitäisi kirjottaa listaa et mitä löytyy ja mitä puuttuu.

Neea on ollu ihana apu vauvantarvikkeiden järjestelyssä. Neiti kun on päättäny rueta nyt kunnolla äitin pikku apulaiseksi. Saa vaan nähä et miten käy sitten kun vauva syntyy kun neidistä on tullu oikea äitin tyttö nyt kun oon kotona.

Loppuun vielä muutama kuva neidin leikkikentällä riehumisesta. Tässä ihana kun löytyy 6 eri leikki kenttää 3km säteeltä, joten vaihtelun varaa on.







22. huhtikuuta 2012

Sairastupa..

Tää ei voi olla enää todellista. Neea on taas kuumeessa. Mentiinhän tässä vähän reilu viikko terveenä ja viime yönä nostatti taas kuumeen. Ja tämän takia tämän aamun herätys oli sitten klo 4:30.
Eihän tuo oo kun 1-1,5 tuntia aikasemmin mitä yleensä noustaa arkisin, mut viikonloppuisin nukutaan aina vähäntään puol 8 asti.
Meillä kun on tämä rytmi miehen töiden myötä tullu.

Mutta tuo sairastaminen, ei tää voi olla enää normaalia et vähintään 2viikon välein nostaa kuumein reilusti yli 38,5 asteen. Onneksi neiti kuitenkin jaksaa olla yllättävän virkee.

Itellä meinaa olla vähän tylsää, mut pakko tässä on koittaa lepäillä kun tuntuu et jos vähänkin koittaa tehä jotain vähän enemmän, niin saman tien rupeaa supistelemaan. Toukokuun alussa on taas lääkärissä käynti ja toivotaan et kohdun suun tilanne olisi pysyny samana.
Kotona oon sitten käyttäny aikani tavaten remontti suunittelijoita, ja miettien tytön huoneen sisustusta. Jostain pitäisi keksiä jotain kivoja sisustus tarroja Neealle ja verhot sekä matto on etinnässä. 
Vauvan tarvikkeitakin pitäs vissiin rueta pikkuhiljaa ostamaan vähän enemmän. Teemu oli käyny ostamassa turvakaukalon johon kuuluu jalusta, ja vaikka uutena ostettiin niin saatiin yli 50€ alennusta lastentarvike liikkeestä.
Vaunut on odottamassa tuolla samaisessa liikeessä noutoa, mut ajattelin ne hakea vasta kesällä kun ei kehtaa niitä tänne alkavan remontin keskelle ottaa.

Ja nyt on sitten päästy jo aikalaila lopulliseen päätökseen keittiön toimittajan suhteen. Samalta toimittalta kun saadaan myös Kirenan kaappijärjestelmät molempiin makuuhuoneisiin. Eli siis meillä kun menee vaatekaapeista kaikki rungot ja ovet vaihtoon, niin saatiin Kirenan kautta suuniteltua ominen tarpeiden mukaan kaapistot. Oviksi tulee kevyet liukuovet. Vähän niinkuin tähän tapaan, paitsi et meillä on makkarissa koko seinusta kaappia:

kuva Täältä

Keittiönkin sain vihdoinkin sellaiseksi minkalaiseksi halusin. 
Oon muutamaan otteeseen nauranu noiden suunittelijoiden kanssa, kun kokoajan olisivat muuttamassa mun ehotuksia, ja koittavat tyrkkyttää kaikkea turhaa sekaan. Keittiön suunitelmasta puuttuu enää välitilan kaakelit tai sitten seinälaminaatti, mistä tarviin vielä vähän tietoa enemmän.

Mutta nyt leipomaan, kun isäntä on kerrankin kotona, niin ehin leipoo ja tehä keittiöhommia :)

15. huhtikuuta 2012

Ihana hiljaisuus..

Onko mikään parempaa, kuin pieni hetki yksin kaikessa hiljaisuudessa kun muut nukkuu? Ulkoa vaan kuuluu vesisateen ropina ja Vauvakaan ei yritä tulla mahan läpi :)

Nyt on sitten aloitettu sairasloma mikä kestää ainakin siihen toukokuun loppuun asti.
Sen verran oli kohdunkaula lyhentynyt et nyt on turvallisempaa ottaa vaan rennosti ja olla rehkimättä. Harjotteluahan tämä vielä vaatiin kun oon kuitenkin tottunut siihen et kokoajan teen ja touhuan. Neeakin meinaa mököttää kun äiti ei voi leikkiä normaalisti ja ei pääse aina kiipeemään syliin kun haluaa.
Neeahan jatkaa hoidossa oloa ihan sen takia et pystyn ite vähän enemmän levähtämään. Mikä on minusta parempi vaihtoehto kuin se, että joutuisin sairaalaan makaamaan ja olisin yötä päivää tytöstä erossa.
Mut hyvä puoli tässä on se, että ehin nyt hyvin suunitella sisustuksen uusiksi, samoin pihan laitoin ja kaikki remontit :) Ja meillähän on tulossa nyt 3viikon sisällä käymään reilu 10 remontti suunittelijaa, niin keittiön kuin kylppärinkin osalta.

Neean ja vaavin huonehan tässä on eka tulossa remppaan ja sen rupean laittamaan heti, kun lääkäri vaan antaa luvan siihen et saan edes vähän enemmän rueta liikkumaan, tuossa huoneessa kun on kuitenkin hiottavaa ja maalattavaa ihan kivasti. Sekä toinen operaatio on mummolta saatu lahja. Sain meilkein 100vuotta vanhan kiikku tuolin, mikä olisi tarkoitus hioa ja maalata valkoseksi sekä ommella päälle uusi istuin suojus.
Suojus tulisi varmaan olemaan jotain musta, valkea, ruskeeta kuten alla oleva.


Meillä on keittiön verhotkin tätä samaa sarjaa ja ite tykkään kovasti tästä värityksesta. Kaapissa olis tätä kangasta reilusti vielä jälellä, et ompelisin olohuoneeseen tästä verhot heti kun vaan löydän keittiöön jotku muut. 
Ootan tässä innolla, että Kuopioon aukeaisi jo se ikea. Pääsis vähän sinnekkin tuhlaamaan. Sieltä olisi tarkotus tehä jotain pieniä hankitoja esim eteisen ja makuuhuoneiden säilytykseen.
Oon kanssa miettiny et jos sieltä ostaisi ulkokalusteet. Meillä kun alkaa heti kunhan lumi on sulannu, niin katetun terassin rakentaminen. Saatiin talon yhtiöltä siihen jo vuosi sitten luvat, mut ei oo aikasemmin ollu aikaa aloittaa urakkaa. Ja nytkin aluksi tehdään vaan pohjustus työt, aidoitukset ja lattia. Katteet tehdään sitten kesän mittaan. Mieshän se koittaa jouduttaa kesää tuossa takapihalla ja tekevät siinä vähän väliä lumitöitä Neean kanssa. Täällä pohjoisessa kun on vaan tuota lunta vielä se reilu 60cm et sitä kyllä riittää vielä lapioitavaksi. 
Mutta nyt Ebayn sisustus tarrojen tarjontaa katsomaan :)



26. maaliskuuta 2012

Vauvat ja rahan meno.

Oon ite tässä miettinyt Poikkeaman ja Annan kirjotuksien jälkeen siitä, että miten paljon meillä on mennyt Neean vauva-aikana rahaa.
Tulothan silloin oli aika pienet kun jouduin olemaan koko raskauden sairaslomalla, ja miehellä oli opiskelut osittain kesken.

En nyt listaa rupea kirjoittamaan, mut ei meillä kovin paljoa mennyt. Vaunut sain siskoltani, turvakaukalon ostin kaverilta (40€ jalustallinen kaukalo), sitterin ostin uutena. Ja vauvan vaatteet oon saanu siskoltani. Ollaan ite taidettu ostaa se ehken 10 vaatekappaletta, kun isovanhemma, kummit ja kaverit kantavat kokoajan uusia vaatteita Neealle, ja löysin taas kaappeja siivotessani 4 paitaa mitä en oo tytölle edes ehtiny tytöllä pitämään. Isompi istuin ostettiin uutena, mut meillä kun on sellainen tili, minne kummit, sukulaiset ja kaikki kaverit laittaa aina lahjarahaa, niin siltä tililtä otetaan sitten aina suurempiin lastentarvike hankintoihin rahaa jos tulee sellainen tilanne ettei oo palkasta laittaa. Sekä on sitten erikseen Neealle sellainen säästötili, minkä saa sitten isompana käyttöön.

Rattaitahan meillä on käynyt ja monet, siis kun ostan käytetty ja laitan sitten kiertämään kun ei mielytäkkään. Kaverit sekä mies on nimenny minut vaunu friikiksi :)
Nythän meillä on Neealla käytössä Emmaljungan Scootteri, ja vauvalle tilattiin Emmaljungan City Crossit. Joista muuten lupasin miehelle sen etten myy niitä heti pois ja osta taas erimerkkisiä.

Vauvallehan me hommataan nyt ainakin nuo rattaat ja turvakaukalo uutena. Vaatetta ei tarvii hankkia ollenkaan kun meillä on liikaakin kaikkea, ne on varmaan ainuat mitä en oo laittanu eteen päin aikasemmin. Sitteri on vielä tallessa, ja oon nyt miettiny, et pitääköhän se hoitopöytä hommata.
Neean aikaan mulla ei sitä ollut enkä kyllä kaivannukkaan.

Pitäs tosissaan kattoo pikkuhiljaa et mitä kaikkea tässä pitää hankkia ja mitä on valmiina niin ei tuu yllättäen kaikki ostokset yhteen kasaan :)
************

Mut tänään on taas neuvolassa käyty.
Supistukset on vähän pehmentäny paikkoja ja 2 viikon päästä uus kontrolli. Siihen asti onneksi saan vielä työskennellä normaalisti. Sitten onkin suuri epäily et joudun sairaslomalle, kun työ on kuitenkin yllättävän raskasta.

Tunnustus

Kiitokset Poikkeamalle saamastani tunnustuksesta.



Tunnustuksen annan seuraaville:

Pauliinalle, Saksassa asuvalle 2lapsen äidille.
Jansgille, Kahden lapsen, häitä suunittelevalle äidille


Säännöt ovat seuraavanlaiset:

"Laita siis tämä (ylläoleva maatuska) lätkä blogiisi ja täydennä seuraavat lauseet:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
- huomaan tytön kaataneen koirien nappulat pitkin keittiön lattiaa sillä välin kun oon vessassa käymässä.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
- muistaa se et on itsekkin olemassa ja pitäs itellikkin antaa aikaa.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
- Tulee viereen yllättäen ja ottaa kaulastakiini ja toteaa et Äiti on rakas, ja se et kuulee yllättäen ilman mitään syytä et kiitos
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....
- toisinaan töissä, toisinaan nukkumassa ja onneksi enää harvoin keskustelemassa neidin kanssa siitä et yölä pitäisin nukkua.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....
- jos ei ole aamu vuoro niin silmät ristissä aamukahvin kanssa tuijottamassa sohvalla junioria
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että..
- On maailman paras isä meidän neidille ja tulevalle vaaville sekä se et vaikka välillä kuinka kiukuttelen ja mökötän niin rakastan silti ja en haluaisi ketään muuta rinnalleni.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..
- Asioita joita pitäisi sanoa on liikaa, niin hyviä kuin huonojakin. Mut nyt pitäs ainakin sanoo suuri kiitos kaikesta avusta millä on meitä avustanu esim. muuton ja asunnon suhtaan.
8. Viimeksi kiroilin, kun....
- menetin hermot tytön kiukuttelu kohtauksien kanssa kun heitti kaakaot pitkin keittiötä.
9. En ole koskaan osannut...
- pitää päätäni kiinni sellaisessa tilanteessa kun pitäisi olla todellakin hiljaa :)
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...
- syödä hyvää ruokaa kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen läsähtää sohvalle makailemaan kainalokkai. (Tästä tuli mieleen et pitäs varmaan enemmän koittaa ottaa kahdenkeskistä aikaa)

Sitten laita viesti eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle, jonka uskot ehtivän vastata haasteeseen."





20. maaliskuuta 2012

Synttäreitä ja väsymystä

Nyt on sitten Neeankin 2vuotis synttärit juhlittu. Lahjoja tuli liikaa, ja onneksi osa toi lahjansa rahana kun eivät olleet osanneet ostaa neidille mitään. Hulinaa riitti kahdeksi päiväksi ja en jaksa edes laskea paljoko meillä vieraita yhteensä kävi. Tarjottavana oli kahta eri voileipäkakku, mansikka täytekakku sekä 3suklaan tuorejuustokakku sekä kaikkea muuta naposteltavaa.

Vähän huono kuva kun kännykällä otin kiireessä
Juhlista itellä ei oo hirveesti kuvia, mut kaveri niitä aiko mulle lähettää kun riehu kameran kanssa koko synttäreiden ajan. 
**********************

Ja muihin kuulumisiin.
Ens viikolla se on sitten tuomio päivä. Mulla on alkanu supistella jo nyt aika voimakkaasti vaikka viikkoja on vasta se 20+. Väsymys on kaamea kun ei oon kiitos liitos kipujen saanu hirveesti nukuttu, ja enkä kyllä työn päivystys vuorojenkaan takia.
Eilen kävin neuvolassa ja siinä olisi pitäny olla lääkärin tarkistus... mutta,mutta, tämä sankari ei ees saanu perkeleen ultralaitetta päällä! Paineli sitten vaan kohtua ja totes et on aika supistelu herkkä ja siinä se tarkastus sitten olikin.
Terkka koitti käsikopelolla kohdunsuun tilanteen ja totes on paikat on ruennu pehmentymään ja ens viikolle uus aika mun omalle OSAAVALLE lääkärille. Rakenne ultrassa kävin viime viikolla ja vaavilla onneksi oli kaikki hyvin.
*******************

Oon nyt tehny listaa vauvantarvike hankonnoista. Me kun ollaan myyty pois pääasiassa kaikki Neean vauvatavarat. Pinnasänky on vielä samoin sitteri ja pienimmät vaatteet. Eli siis hankittavaa on ja paljon :)
kuten esim.
- Turvakaukola + jalusta
- Hoitotaso vessaan tai kylppäriin
- Vaunut
- Harsoja

Siinä on tärkeimpiä ja isoimpia. Vaunut tilasin viimeviikolla ja käyn noutamassa ne toukokuun lopussa. 
Miehen kanssa päädyttiin tilaamaan vaunuiksi Emmaljungan City Crossit värillä Pro Coffee

Meillä kun on Emmaljungan Scootterit tätä samaa väriä ja tämä väri kun passaa molemmille.
****************


5. maaliskuuta 2012

Töitä,Töitä..

Nyt on sitten kaikki meinannu unohtua kun oon joutunut olemaan nämä hiihtoloma viikot kokoajan töissä. Tammikuusta asti on menty sillä että, 3 viikon listassa on max. kerran 2päivän vapaat muuten mennään aina yhdellä silloin tällöin. Viime listassa ei ollenkaan ollu 2pv vapaata kun oli yksi sairastapaus ja muuta tuuraajaa kuin minut ei saatu paikalle. Mutta nyt se on, vihdoinkin 2päivän vapaa. Tässä kovasti ollaan Neean kanssa mietitty mitä sitä tehtäisiin. Pakkasta on vielä melekein 15astetta joten aamupäivä menee varmaan kotona touhutessa, mutta iltapäivästä lähetään kylälle ostamaan viikonlopulle synttäri tarvikkeita ja pulkka mäkeen.

Meillä siis olisi viikonloppuna Neean 2v. synttärit ja niihin pitäs keksiä jotain leivottavaa..
Onneksi meidän perhe tuttu tekee mulle täytekakun ja voileipäkakut muuten valmiiksi, mutta ite haluan ne koristella. Tai ainakin voileipäkakut.
Alla on kuvat viime vuoden kakuista. Vuosi sitten juhlittiin Neean synttärit 3 päiväsenä. Perjantaina oli Neean ja minun serkkupojan 1v synttärit, kun ei oo ikäeroo kun se pariviikkoo, silloin kävi meidän sukulaiset ja perhetuttavat. La ja Su juhlittiin kotona Neean kummien, meidän kavereiden ja loppujen sukulaisten kanssa.


Perjantain kakku tarjoilu

Lauantain voileipä kakut

Ja mahassahan on kaikki hyvin. nyt on 18+3 viikot menossa ja meiltä löytyy yöeläjä. Oltiin viikonloppuna kattomassa Nightwishin keikkaa niin mahassa oli samalla hyvät bileet. Tututhan siinä naureskeli et meille on tulossa Rockki vauva. Neealle on paljon jo puhuttu et äitillä on vauva mahassa kasvamassa ja mies on ruennu opettamaan kanssa sen et siitä tulee isosisko. 
15.3. Olisi rakenne ultraan meno ja samalla on itelä sydän filmissä käynti. Np- ultrassa kävin niin sattu olemaan sama kätilö ultraajana joka oli Neean synnytyksessä mukana ja hetken juttelun jälkeen muisti minut ja rupes nauramaan et meidän neiti synty nyrkki poskella valmiina lyömään kätilöitä :D No eipä tämä toinenkaan oo kauas puusta pudonnu, esittele kätilölle keskaria ja ei suostunut antamaan niiskaansa aluksi mitattavaksi vaan kokoajan kääntyili.
Ja mahaa en pysty enää piilottelemaan, mulla kohdun kasvu oli rv 16 jo 24 viikon käyrillä, ja terkka lohdutti sillä et kyllä se viimeistään LOPUSSA se kohdun kasvu tasaantuu. Ja mulla kuulema vaikuttaa siihen kohdun kasvuun se, et olen pienikokoinen (alle 160cm) ja se että edellisestä raskaudesta on alle 2v. Eli täällä on tuleva valas :)

Mutta nyt laittamaan vaatetta päälle pikkuhiljaa ja sitten ostoksille :)



1. helmikuuta 2012

Pitkästä aikaa taas täällä.

On jääny vähän unholaan tämä kirjottelu kiitos kiire sesongin töissä. Onneksi tämä helpotti nyt hetkeksi joten nyt on vähän enemmän aikaa olla kotona viettää aikaa tytön ja miehenkin kanssa, kun joulusta lähtien oon ollu pääasiassa vain töissä. Ja tajusin tänä aamuna et nyt on jo helmikuu, sekä N:n synttärit alkaa lähestyä aika vauhdila :) 
Meinas itelle iskee paniikki kun tajusin et N täyttää jo 2vuotta, et minne tämä aika on kadonnu. Mulla ei oo enää pikku vauvaa, vaan meiltä löytyy isotyttö joka tekee paljon ite, kuten esimerkiksi, syö, pukee osan vaatteista, puhuu jo paljon lauseilla, hakeutuu potalle jne. 
Sekä sain kokoa järkytyksen neidin omasta tahosta. Menin yks päivä neidin huoneeseen koputtamatta ja "lupaa" pyytämättä, niin sain vauhdikkaat lähdöt ja tajuttomat karjumiset päälle. Mut 10min myöhemmin kun tajusin koputtaa ja kysyä et saako tulla, niin silloi esiteltiin innoissaan piirustuksia mitä oli neiti tehnyt sillä aikaa kun äiti mietti oikeaa lähestymis tyyliä :)
Sitä saa taas ite miettiä et mitäkähän tästä tulee sitten 10 vuoden päästä :)

Saa vaan nähä et miten neiti tulisuus hyväksyy sitten tulevan pikkusisaruksen.

MasuAsukin kuulumisia pitää mennä taas ensi viikolla kurkkimaan. Nyt hän on siis viikkoja 13+ jotain. (N:n odotuksen aikaan kyllä tiesin tarkalleen paljoko on viikkoja, mut nyt en yksin kertaisesti pysy enää laskuissa) Np-ultrassa kävin viime viikolla ja asukilla oli kaikki todella hyvin, ainut vaan et kätilöllä meinas mennä hermot kun ollu yhtään avulias tapaus tää masuasukas vaan potki ultra anturaa kokoajan ja ei meinannut kääntyä niin päin et oltas saatu mitattua kunnolla. Mut loppupeleissä reilun 30minuutin jälkeen saatiin se niskan turvotuskin otettua, ja sitä tais olla se 0,9mm eli ihan normaali.
Vaavi vastasi viikkoja hyvin ja LA säily siinä heinä-elokuun vaihteessa, eli tuskanen kesä tiedossa jos on samat helteet kuin viime kesänä.
Raskaus on menny nyt ihan yllättävän hyvin. Pahoin vointikin on vähentynyt, mutta väsymys ja kokoajan paleleminen on vieläkin mukana. Sekä on useita hajuja mitä en vieläkään kestä vaan niistä saa juosta suoraan vessaan. Ja painokin on tippunut ekan kolmanneksen aikana reilun 5kg.

Ja sitten näitä muita kuulumisia, remontti suunittelu on menossa ja nyt odotellaan tarjouksia vähän joka paikasta. Ja päätökset alkaa olla valmiina et mitä kaikkea remontoidaan ja nyt on sitten loppu budjektin lasku menossa. 
Siis remontoitavat kohteet: 
-Lasten huone (seinät ja lattia) 
-keittiö (kokonaan uusiksi lattiat mukaanlukien)
-olohuone (lattiat)
-Kylpyhuone+sauna ja vessa (kaakelointi + kalusteet)
sekä joka paikkaan vaihdetaan lattiat. 

Ulos tehdään katettu terassa kun on sen verran reilun kokoneinen piha et saatiin vihdoinkin talonyhtiöltä lupa aidata tuo (valkoinen puuaita) sekä rakentaa se teranssi ja kaivaa sekä etu- että takapiha.

Mutta näistä sitten myöhemmin lisää, nyt rupes kuulumaan komento vierestä.